tiistai 29. maaliskuuta 2016

323# Uusi koulupenkki

Ostin Sampan itselleni lähes 7 vuotta sitten. Sampan mukana tuli koulusatula ja estesatula. Noh, molemmat oli ihania, ja hyvin kestäneet niin mitä niitä turhia vaihtamaan.
Jokunen viikko sitten aloin kuitenkin miettimään, että olisiko aika uudelle koulusatulalle. Entinen, merkitön koulupenkki, jonka polvituet olivat lötkähtäneet jo lähes kokonaan pois, jalustinhihnojen ne pidikejutut olivat molemmat melkein irti, ja siiven alareuna oli kulunut puhki. Oli siinä istuin osassakin jo jokunen kolo. Uskollisesti se oli ollut käytössä, ja sopi hevoselle kuin hevoselle selkään, niin mikäs siinä, hyvä istua, niin miksikäs sitä pois heittämään.
Alkoi kuitenkin tulla hieman sellainen fiilis, josko löytäisi hieman paremman, jota voisi Sampalla käyttää. En minä toki uskollisesta ystävästä luovu, se sopii nimittäin Sampan säkähirvitykseen, Vaavin säättömään selkään, Tiitun ruikulaan ja Rebekan lähesnormaaliin selkään.


Noh, satula-auto tuli muutenkin tänne, sillä muillakin oli asiaa, niin päätin että nyt, rahaa on säästetty ja jos löytyy hyvä, niin sitten voin satsata kunnon koulupenkkiin astetta enemmän, sillä kasvamassa on yksi isosäkäinen varsa ;) ( Samira on tulossa ihan äitiinsä!)
Kahta penkkiä kokeiltiin, ja ensimmäinen ei vain ollut minulle yhtään hyvä. En voinut istua ollenkaan alhaalla, sillä jalat ottivat polvitukiin tosi ikävästi, ja en tykännyt yhtään.
Sitten löytyi toinen satula.
Heti kun istuin siihen niin sanoin että olen taivaassa. Siltä se tuntuu! Satula oli jotenkin meille kuin Tuhkimon lasikenkä. Sampan selkään se ei ollut ihan täydellinen, mutta sen selkään ei nyt ole mahdollista löytääkkään täydellistä, sillä Sampalla on kauhea säkä. Mutta etuosan korotuksella, se oli hyvä Sampan selkään ja minulle penkki on juuri hyvä.
 Barnsbyn Kanter on siis kyseessä, ja satula on yksinkertaisesti täydellinen.

Tämä koulupenkki asia ei kuulunut tähän juttuun oikeastaan mitenkään, mutta tuli mieleen kun kyseinen satula on kuvissa käytössä.
Mentiin päivää satulan oston jälkeen koulutreeni. Samppa ei ollut mikään järin mahtava, mutta huomattavasti huonompiakin hetkiä on ollut. Keskiravit onnistuvat nyt kyllä tosi hyvin, ja kiva istuakin kun on hyvä satula!


Tuolloisella kerralla vain läpiratsastelin, ja sitten tehtiin keskiraveja.
Keskiravit sujuivat yllätävän hyvin. Sampan kanssa keskiaskellajit ovat vaikeita, sillä mummeli lähtee mielellään juoksemaan pääpystyssä ja ampuu altapois, mutta tuolla kerralla ravit varsinkin onnistuivat todella hyvin. Sain ponin kuulolle, ja oli hyvä fiilis!



Hieno poni <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti