perjantai 31. heinäkuuta 2015

281# Maaningan estekisat

Oltiin 24.7 Pepin kanssa jälleen kisailemassa, luokat 65cm & 75cm tyyliarvostelulla. Tavoitteita ei ollut muuta kuin puhtaat radat. No, tavoitteet eivät täysin onnistuneet, mutta Pepe ruvennut kiskomaan mulle ruusukkeita jo nyt enemmän kuin Rebeka ikinä yhteensä.. :D
Ja kisoihin oli tarkoitus alkuun mennä myös Tiitulla, mutta Tiitu päätti edellisenä päivänä heivata kolme neljästä kengästä hemmettiin, ja sitten aristeli niitä jalkojaan niin paljo, ettei missään nimessä selkään voinut kiivetä.
Pepe oli tosi kiva 65cm, ja koko radan tuntui mukavan pehmeälle ja tasaiselle. Se ei verkassa ollut järin kiva, ja rata sitten olikin hiukan yllätys. Mutta erittäin positiivinen yllätys, ja vaikka kakkosvaiheessa tippuikin yksi este, niin napattiin kakkossija, ja vain yhden pisteen erolla voittajaan!
Huippu poni <3


Hymyilytti :3
75cm verkka meni taas tosi kivasti, jokseenkin Peppi välillä innostui hieman liikaa, ja ei malttanut kunnolla hypätä, niin tuli pari puomia sen takia. Mutta kuitenkin, tosi kivasti. Radalle lähtiessä Peppi oli liian innokas, ja vaikkakin kuunteli kunnolla, ei silti malttanut keskittyä hyppäämiseen kunnolla. Ihme ja kumma, ykkösvaihe puhtaasti ja oikein nätisti, mutta kakkosvaiheessa oli sarja, joka oli tultu aaiemminkin, jolloin oltiin mahduttu oikein hyvin kahdella, mutta tultiin hieman liian pitkänä, niin ei mahduttu, niin Peppi stoppasi b-osalle. Noh, eikun uusi yritys, mutta kun tipuin melkein selästä siinä kiellossa, niin Peppi säikähti, ja ei uskaltanutkaan herkkänä neitinä yrittää  uudestaan sarjaa, ja nappasi hylyn heti a-osalle. Noh, ei sille mitään oikein siinä voinut, ja sitten vain kotia kohti.
Poni toimi oikein hyvin, jos kuski olisi vielä toiminut loppuun asti hyvin, niin olisi ollut huippu!


lauantai 25. heinäkuuta 2015

280# Suokkiratsastusta pitkästä aikaa

Heei!
Pitkästä aikaa jouduin/pääsin taas suokkiratsastushommiin. Menin tällä kertaa siskoni ja hänen ystävänsä suokilla, jolla en ennen ole mennyt, joten en mitään hirmu vakavaa treeniä päättänyt ottaa, ja sen lisäksi suokilla oli takana raskas viikko, joten päätin mennä askellajit läpi, ja sitten laukkaan vähän vastalaukkaa ja ravissa väistöjä, ja jonkun verran alasistuen, sillä Saanin koulusatula, ei ollut minulle ihan nappi, ja heitti jalat mitä oudompiin asentoihin...
Ennakkoluulet olivat suokista suuret, ei mikään ihan suosikkisuokki ole muutenkaan, ja suokeista en muutenkaan  äärettömästi pidä...  Saani oli aikalailla sellainen ratsastaa kun olin aina ajatellut -hieman raskas kädelle, ja vähän vastustava alkuun, mutta pidemmän päälle tuntuu mukavammalle. Ja sellainenhan se suokki oli, ja ihan hyvin meni, jokseenkiin oikeaan oli hieman jäykempi, ja en saanut kunnolla laukassa rentoutumaan.
Enkä muuten tiedä miksi laatu meni tollaiseksi, kun koneella näyttivät oikein kivalle vielä... 


keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

279# Uusi heppatuttavuus

Heei!
Minustahan on nyt vihdoin tullut aktiivininen bloggaaja, tuntuu että vähän turhankin kun postauksia satelee yhtä paljon kun Iisalmen kesässä vettä...
Kuitenkin, ollaan jo pitkän aikaa kaverini Sallan kanssa suunniteltu että menisin ratsastamaan hänen heppaansa, mutta on aina tullut jokin este ( usein vesisade, mistäköhän johtuu..), ja tänään vihdoin ja viimein selvisin Mumua ratsastamaan!
Mumu on siis (muistaakseni) 10-vuotias lämppäriruuna, ja ex-ravuri kaikenlisäksi, eli juuri sitä tuntematonta vyöhykettä hevosharrastuksessa!:D
Alkuun otin vain tuntumaa, Mumu ei hirveämpiä osaa, joten en kuin vähän taivuttelin ja kääntelin, ja halusin saada liikkumaan siihen suuntaan minne olin menossa, en sinne minne Mumu oli menossa. Oikea oli selkeästi hankalampi, ex-ravuri kun on, joten taivuttelin siihen suuntaan varsinkin, että saisin rennoksi. M rentoutui oikein mukavasti hetken työskentelyjen jälkeen ja huvikseni ajattelin käynnissä jos kokeilen opettaa pohkeenväistöjä, joita hepan ei pitänyt osata, mutta minun yllätykseksi M teki pohkeenväistöt nätimmin kuin Rebeka... :D
Otin väistöjä vähän käynnissä ja sitten päästiin siihen hankalimpaan osuuteen. Laukkaan.
Laukkaa M ei osaa lähes lainkaan, ja vielä kun minä siellä selässä niin elämä meni tosi hankalaksi. Vasemmalle saatiin laukka pari kertaa nousemaan, vaikkei nättiä ollutkaan, niin otettiin pari pätkää kuitenkin, ja oikeallekkin saatiin kerran nostettua ja siinä jonkun verran, vaikka hepo tuntui siltä että livistäisi alta pois,takaisin laitsalle kavereiden luokse! xd
Loppuun käytiin vielä tienpätkällä testailemassa miten kovaa heppa ravaa, ja siellä M halusi vielä itse nostaa oikean laukan!
Mumu oli oikein kiva heppa (lämppäriksi ;) ) ja fiksu tapaus!
Mumun suun aukominen ei muuten johdu kovasta kädestä, se vähän vastusti kuolainta.. :D






Mumun hurjan hankala laukkapätkä !

maanantai 20. heinäkuuta 2015

278# Peltoilua Rebekalla


Päätettiin torstaina lähteä Rebekan kanssa kerrankin vakavaa treeniä pellolle tekemään. En ollut yhtään etukäteen suunnitellut mitä tehtäisiin, joten tyydyin ihan pohkeenväistöihin, keskiraveihin ja vastalaukkoihin. Alkuun R oli todella innoissaa, sillä useinhan me hieman pelleillään pellolla. Ravailtuani hetken Rebeka tajusi, ettei tänään kaahaillakkaan, ja rauhottui oikein mukavaksi treenikaveriksi.Meininki alkuun oli juuri tuon ylimmän kuvanmukaista.. Sitten kun alkoi tuntua heppa kivalle, otettiin väistöjä. R teki väistöt tosi kivasti, ja tuntui hyvälle, niin tehtiin muutamia keskiravilävistäjiä, jotka tosin meni siten että viisi askelta keskiravia ja sitten ollaan ravureita. Tai alkuun meni siten, kyllä R alkoi loppua kohti parantua ja saatiin ihan lävistäjän pituisia raveja!
Laukkaa otin alussa vain ympyrällä että oltiin hallinnassa, ja sitten siitä sellaista jännää vastalaukkajuttua, jota en osaa selittää :D
R teki hommat hienosti, ja loppuravit ravailtiin melkein pitkin ohjin! (:
Hih höpöponi xd





hienoin <3


Pellolta poistuminen villihepan kanssa ! xd


lauantai 18. heinäkuuta 2015

277# Estetreenit

Heei!
 Päästiin hyppäämään Tiitun kanssa pitkästä aikaa perjantaina, ja ajatuksena mulla ei ollut muutakuin että heppa pysyisi hallinnassa, ja kentällä, kun kentällä ei ole osaa aidoista:D
Alkuun meillä oli ympyrällä ristikkoa, molemmista suunnista ja sitten hypättiin yksittäisenä lankku, jonka jälkeen aloitettiin ratoja, joita en kyllä nyt yhtään muista.. :D
Kuitenkin, Tiitu oli tosi innokas, tietty kun pitkästä aikaa pääsi hyppäämään ja kivaa puuhaa niin kukas siinä nyt ei innostuisi! Tiitu ei kyttäillyt yhtäkään estettä, ei edes maastoestettä joka oli kentällä, ja jota myös päästiin hyppäämään! Vaikka Tiitu oli aika reipas, niin kuitenkin tuli ihan kivoja hyppyjä, mutta oma istunta oli kyllä vaihteeksi kauhea.
En tiedä, kun tiedostan istunnan virheet jopa hypyissä, mutten tee asialle mitään. Pitäis keksiä joku sydeemi siihen :3



Laatukakka mut tiitu niin söpö et pakko oli 


torstai 16. heinäkuuta 2015

276# Vuokon kouluvalmennukset

Hei, taas... :D
Meillä oli keskiviikkona Vuokon koulutreenit, joissa menin ensin Pepillä. En odottanut ihmeitä, kun ollaan hypätty pääosaksi, ja sen välissä menty rennommin, maastoiltu tms, joten yllätti hieman kuinka hyvin Peppi toimi, ja kaiken lisänä vielä maneesissa!
Tehtiin perusjuttuja, ja harjoiteltiin avoja sekä toiseen suuntaan askeleen pidennystä ympyrällä. Peppi teki hommat tosi taitavasti, ja osasi asiat oikein näpäkästi, vaikka molemmat jutut aikalailla täysin uusia. Kehuja sateli paljon ja vähän joka puolelta, ja poni saikin useamman namin tallissa !

Taputapu



275# Villihevosen selässä pitkästä aikaa

Pääsin tosiaan nyt torstaina pitkästä aikaa Tiitun selkään, ja hieman yllätti, ettei se kovin villi sitten ollutkaan.. :D
Olin ennen ratsastusta aivan varma että perse lentää, ja kuski siinä samalla, koska jo karsinassa se oli omituisen kärttyinen. Kiipesin tallin pihassa kyytiin ja mietin että jopas se rauhottui kun nousin kyytiin.  Kentällä käveltiin alkukäynnit, kunnes aloin taivuttelemaan ihan vain ympyröillä, ja siihen hieman mukaan ympyrän suurennosta ja pienennöstä.  Tiitu toimi oikein mukavasti, joskin välillä hieman hämmentyi ja pamautti melkein meidän viisaat päämme yhteen. Ravissa pyörittiin vain ympyröillä, ja joitain voltteja, koska kentällä oli esteet ja kaivuri, niin ei jokakohdasta mahtunut kulkemaan, niin seikkailtiin siellä väleissä.
Tiitu toimi oikein kivasti, ja jännityksellä odotin laukkaa, mutta saman tien kun nostin laukan, heppa oli vielä kivempi, jokseenkin hieman reippaampi kuin  normaalisti, mutta kuitenkin laukkasi hienosti ympyrällä, ja jopa kokouraa pitkin, vaikka tasapaino vielä hieman horjui.
Molemmissa suunnissa samallatapaa, ja olin ihan vain hymyä laukan jälkeen välikäynneissä.
Sen jälkeen ajattelin ottaa vielä pikkupätkät harjoitusravia molempiin suuntiin, kun sitä ei olla menty lainkaan Tiitun kiikkeryyden takia, ja yllätyksenä Tiitu toimi oikein nätisti ne ajat, kun jaksoi kantaa itseään kunnolla, ja saatiin muutama oikein nätti askel mukaan! Sitten keventelin vain pois, koska Tiitu oli tehnyt oikein hienosti töitä!

Hih miten sulonen pikkuheppa!


Punkeroponi

274# Samppailua


Heei!
Päästiin tuossa muutamapäivä sitten ratsastelemaan Sampalla, niin että saatiin kuvaaja!
Muutaman kerran olen aiemmin liikutellut, ja otetaan ihan vain askellajit vielä läpi, ettei tule liian raskaaksi. Tälläkin kertaa tehtiin samalla tapaa, ja vaihdettiin Pinjan kanssa puolessa välissä, että Pinjakin pääsi hieman käymään mummelin selässä!
Ja Sampsa on hieman ruosteessa mammaloman jälkeen, ja samaten on kuskikin, joten meno upeaa :D



Ja meidän pikku Samira onkin kasvanut valtavasti, ja on ihan hirvittävän iso kaunis tamma!

maanantai 13. heinäkuuta 2015

273# Nerkoon seurakisat

Heii!
Oltiin taas maanantaina kilpailemassa, tällä kertaa taas Pepin kanssa, ja mentiin 60 & 70cm Nerkoolla. Peppi oli hieman jännittynyt verkassa, eihän se ole hirveämpiä matkustellut. Kuitenkin, verkka meni tosi kivasti, Peppi teki hyviä hyppyjä ja ei puomit kolisseet tai kieltoja tullut.
Ennen rataa sai hypätä kakkosesteen kerran. Onneksi sai hypätä, eikä saanut vain hyppy-yritystä, sillä kahdella ekalla yrityksellä Peppi säikähti esteen vieressä, aidan ulkopuolella olevaa sankkoa, ja kielsi. Tultiin vielä kolmas kerta, niin Pepe veti hirmuisella loikalla esteen yli, ja sen jälkeen olin ihan innoissani aloittamassa rataa. Rata lähti tosi hyvin, ja P oli hieman liiankin innokas, ja ei katsonut mitään pelokkeitakaan. Kuitenkin unohdin ratsastaa yhdelle esteelle ( kutoselle jos oikein muistan), jossa oli hieman erikoisemmat puomit, niin siihen tuli sitten yksi kielto. Olisi P kyllä mennyt yli jos olisin vain käskenyt, mutta noh, hyvä rata kokonaisuudessaan!
Tässä Pepin varmuudella hyppy. :D



70cm en kerennyt ottaa kovin pitkää verkkaa, otin vain pystylle ja okserille yhdet hypyt, ja sitten suoraan radalle. Peppi tuntui niissä kahdessa hypyssä tosi kivalle, niin aloitin radan samantien, ja rata alkoikin tosi hyvin, Pepe vähän vain innostui liikaa, hah ! :D
Alku meni huippuhyvin, kunnes nelosen sarjalle, tultiin liian kovasti, ja Pepin laukka olikin yllättävän pitkä, ja ei päästy Beelle nousemaan ajoissa, eli pohjasta, ja siitä tuli sitten puomi alas. Rata oli muuten tosi hyvä!


lauantai 11. heinäkuuta 2015

272# Pieksämäen estekilpailut

Lauantaina hevosauton nokka starttasi seitsämän aikoihin kohti Pieksämäkeä, kyydissä armeijalastillinen ihmisiä ja kaksi heppaa.
No ehkei ihan niinkään, Nannalla oma poni mukana ja minulla R, ja lisäksi molemmilla avustajat. Eli siis kuitenkin, Pieksämäellä oli kisat, joissa Rebekan kanssa startattiin 100cm  & 110cm.
Verryttelyt molempiin luokkiin olivat OK.
100cm verkkasin hieman pidempään kuin yleensä, sillä se oli ollut aika innokas kokoajan, ja ei huvittanut olla kyysättävänä ympäri kenttää.
Otin silti vain pari hyvää hyppyä, mutta tein muuta siellä ja kävelin jonkin verran, sillä keli oli lämmin. Ykkösesteelle R oli hieman liian häslä, ja siitä tuli puomi, ja ennen kakkosestettä neiti Rebeka sai jonkunlaisen kohtauksen, ja rupesi pukittelemaan ja hyppimään, mutta onneksi tuomari oli reilu, ja siitä ei tullut virhepisteitä! Sen jälkeen muutama oikein kiva hyppy, kunnes oli pitkä lähestyminen 5 esteelle, ja hyppy jäi taas laakeaksi, ja siitä sitten toinen puomi.
Rebekan kengurukuljetuspalvelu paikalla!



Sen jälkeen hetken Emilia kävelytti Rebekaa, kun kävelin itse radan ja odottelin verkkaan pääsyä. Kympin verkka oli meillä aika lyhyt, pari hyppyä pystyllä, ja okseri kahdesti, joista toinen hyppy olikin mahtava, vaikkakin tultiin se suunnilleen ravissa, kun Rebeka sai siinäkin pukkikohtauksen. :DD Sitten taas radalle pääsyä odottamaan, ja rata alkoikin samalla ykkösesteellä, jossa oli varmasti joku johto, kun sama este taas hyppäsi maahan itsemurhahypyn. Sen jälkeen R sai pikku  hepulin, ja pukitti taas, oli varmaan niin innoissaan, ja sitten meidän laukka hyytyi, mutta kuitenkin päästiin siitä esteestä puhtaasti yli, joka yllätti koska tosiaan laukka oli ihan nollassa. Sen jälkeen rata sujuikin oikein hyvin, ja tuli upeat loppuhypyt! Hieno heppa !


271# inkkariponi nr. 2


Tälläinen ilmestys tuli 10.7 talliimme! Eli tosiaan Vaavi varsoi kauniin tammavarsan, ongelmitta ja  yksin talliin. Oli odotettukin kun se oli melkein viikon myöhässä, ja olin varma ettei se varso vielä, niin kävelin talliin ihan normisti, ja sitten katsoin vain karsinaan ja mietin että mitä hemskattia Vaavin takana makaa, ja sitten vain Nannalle että sillä on varsa :DDDD
Mutta Vaavi on oikein esimerkillinen kiltti äiti, ja varsuli oikein energinen nuori!




Hah mummo ja sisko kattoo! ( näin btw molempien sisko.. :D)