torstai 27. elokuuta 2015

288# Estereenit

Päästiin Rebekan kanssa pitkästä aikaa ihan kunnon rata estetreeniin, ja molemmista huomasi että pitkästä aikaa.
Rebeka juoksi altapois, poukkoili omiaan ja perse lensi kuin mikäkin, ja kuski yritti muistella miten ensinnäkin istutaan esteillä, esteiden välissä ja vielä ratsastetaan esteelle.

Meno alkuun sileällä kutakuinkin tälläistä.. 
Alkuun otettiin ihan vain isolla pääty-ympyrällä kavalettia. R oli tosi innokas, ja meillä olikin tavoitteena saada painetaso alemmaksi, ja mieluiten kokonaan pois. Jonkun ympyrän jälkeen, tavoitteessa onnistuttiinkin, ja Rebeka alkoi toimia rennosti, ja laukka tuntui mukavammalle. Kavaletti treenin jälkeen tultiin pieni rata, sama kavaletti vasemmasta, josta vinosti pikkupystylle, pitkä tie kavaletille oikealta josta pienellä tiellä toiselle pikkupystylle, josta käännös vasemmalle ja tarvittaessa kokohöskä uusiks. 
Eka kerta oli ihan hirveää, ja minä roikuin kyydissä, hevonen juoksi altapois, mutta kun tultiin uudestaan, niin tuntuikin jo tosi kivalle, ja pätkästä tuli kivantuntuinen, ja vissiin siistimmän näköinen. 
Ja nämä kuvat kuvastavat sitä kuskin touhuilua alussa... :D

XDDDDD



Sitten tultiin pieniradan pätkä mitä en muista, jonka jälkeen meille tuli pidempi kävelytauko, sillä oli ponin rata vuoro, kun se meni hieman pienempänä, jonka jälkeen otettiin sitten pari isompaa verkkahyppyä pystylle ja okserille jonka jälkeen aloitettiin rata, jota en jaksa tähän selittää, oli aika pitkärata, mutta aika yksinkertainen, jossa yksi hankalampi pätkä, okserilta sarjalle kaareva linja.
Rebeka teki tosi hyvän radan, ja itsekin ratsastin kunnolla, mutta sarjalle lähestyessä okserilta, en tiedä mitä ajattelin, tein todella pienen tieratkaisun, ja 120cm esteillä, ei sitä hypätä. Kolmas kerta meidän yhteisellä taipaleella, tuli kielto! Onneksi ei käynyt pahemmin, ja heti esteen korjauksen jälkeen radan loppu uudestaan, ja sarjalle tulikin oikein hyvä lähestyminen ja hypyt mahtavia!
Paras poni <3  ps. oon varma et vihree okseri oli ainaki 150cm koska valtava, kaikki väitti että on nipinnapin 120cm!

Heppa niin hieno ja sitten minä roikun tollee...











4 kommenttia:

  1. Pystyt näyttävät ihan 80cm korkeille ja okserit 130cm---> :D Kivan näköistä menoa:)

    VastaaPoista
  2. aika hienoja myötäyksiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah joo, istuntaongelma onkin se että jään satulaan liikaa, mutta enpähän kisko suusta!! 😂

      Poista