tiistai 10. marraskuuta 2015

295# Suokkeilua

Ratsastusvaatteet ihan bueno!
Kävin tuossa noin viikko sitten ratsastelemassa kaverini ylläpitosuokkia, ja lähdettiin tällä kertaa tietä pitkin käppästelemään, ja kaverini lähtikin mukaan pyörällä, ja otti kuvia reissusta!
Muori on aika innokas, ja vaativa suokki, mutta ihan potentiaalinen ratsu! Otettiin matkan tavoitteeksi ihan vain kunnollinen käynti ja että saisin hevosen kulkemaan suoraan, ja ihan keskellä tietä.
Muori on aika vino, joten sen takia keskellä tietä kävelyä, ja se homma osottautuikin aika vaativaksi, hevosta ei oikein innostanut muutenkaan heti aamusta töihin lähtö, joten siinä saatiin tehdä töitä että mentäisiin niinkuin minä halusin, mutta kun homma alkoi sujumaan,  suokki oli oikein hyvä, hauska kapistus tuollainen välillä noihin omiin verrattuna!


Reissun varrelle sattui isompi vesilammikko, jonka läpi ravattiin, ja kyllä muuten lihavan suokinkin kintut jaksoi siinä vaiheessa nousta !
Laukkaa ei otettu kuin yksi suora päästä päähän, sillä suokkia väsytti jo heti käynnin jälkeen, mutta laukassakin toimi todella hyvin, ja koko reissu sujui omasta mielestä ainakin tosi hyvin! :)

Kaksi lihavaa suomalaista ! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti