tiistai 28. huhtikuuta 2015

243# Vuokon kouluvalmennus

Mooi!
Maltoin vihdoin tauota kokeista lukemiseni, jotta voisin kirjoittaa tämän päivän valmennuksesta. Tiukille kyllä meni, olisihan se fysiikka ja maantieto niin kiinnostavaa !
Tosin oikeasti kyllä innostaisi opiskella, loppurutistus ( ensiviikon keskiviikkona peruskoulun viimeinen koe!!)  Mutta asiasta kolmanteen, siihen tämän päivän valmennukseen.
Ensialkuun kävin hakemassa Pepin ja niinedespäin, harjailin tms. Sitten menin hetkeksi katselemaan Saaran valkkaa, ja napsin joitain kuvia.

Kiva muuten, kun on niin valoisata maneesissakin, että saa otettua jo parempia kuvia ! Mutta niin siis sitten Saara meni loppuverkkaileen ja Terhin valmennus alkoi, niin menin hoputtamaan Saaraa jotta saisin satulan. Laitoin Pepin loppuun valmiiksi ja tulin kentälle kävelemään, sillä oltiin sovittu, että minun valmennus olisi ulkona, koska Peppi on parempi ratsastaa siinä. Noh, alkoi satamaan vettä niin minun mielessäni kaikuvien kirosanojen säestämänä mentiin Pepin kanssa maneesiin verkkailemaan. Noh, kun oltiin verkkailtu ja vähän Vuokon kanssa höpötelty Pepistä, sade loppui ja päästiin minun hermojeni säästämiseksi kentälle.
Ollaan väistöjä harjoiteltu paljon tähän mennessä, nyt oli vuorossa siis taivutus. Aloitettiin siis ihan vain ympyrällä ja jatkettiin ravissa ja laukassa niin paljon, että saatiin peräänantoa ja taivutusta kunnolla. Siihen ei kauaa tarvittu, Peppi tajusi homman tosi hyvin ja teki mahtavasti hommia !





Parhaita hetkiä ei saanut äiti ikuistettua, mutta poni oli ihan super, ja julistinkin valmentajalle, että itsekouluttama on kyllä paljon kivempi ratsastaa kuin nämä muut omat, eli Rebeka ja Samppa !
Rebekaan verrattuna varsinkin, eri mukava polle alla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti