maanantai 2. kesäkuuta 2014

181# 5 years together ~




6 vuotta sitten, astuin Lahdessa Messilän talliin, ja hetkeä myöhemmin, näin sen suuren ponin( minun mielestäni pienen hevosen ), minkä halusin omakseni. 
8 vuotias pikkutyttö,ja upea, kaunis ponitamma. Jonkin ajan päästä, istuin sen selässä, ja onnessani laukkailin, ja hyppäsin pieniä esteitä. Olin entistä varmempi siitä, että haluan juuri tämän ponin. 
Lähdimme perheeni kanssa kotiin, ja vasta melkein vuotta myöhemmin, sain sen mitä olin halunnut. Kauniin, tummanpunaruunikon tamman, josta olin haaveillut jo pidemmän aikaa. 
Joka ikinen koulupäiväkirja, joka minulla oli, täyttyi selostuksesta, että olin maailman onnellisin tyttö sekä kuinka upea minun uusi ponini oli. 
Nuo asiat ovat totta edelleen. Ei yksikään asia ole muuttunut, muuta kuin että molemmille on tullut ikää lisää, ja olemme kehittyneet yhdessä, ja kokeneet kaikenlaista yhdessä. 
Olen saanut estekammon - ainoastaan kyseisen ponin takia. Olen kilpaillut vuoden pelkkää koulua - hyppäämättä lainkaan. Olen hypännyt isoimmat esteeni - tällä ponilla. Olen saanut maastoilukammon - koska kyseinen poni... Olen startannut ensimmäisen 100cm - parhaan hepsun kanssa. Olen leikkinyt lumihangessa ponin kanssa. Olen käynyt uimassa ensimmäistä kertaa hevosen kanssa. Olen kehittynyt ratsastajana. Olen saanut kokea oman hevosen varsomisen. 
Eka 80cm <3
Muistan kuin eilisen, kun Samppa muutti meille. Haimme sen Lahdesta. Vielä hakiessamme, ratsastin sitä kokeillakseni, että olin varma, että halusin sen. Vanhempani ja Saara yllättyivät, sillä halusin mennä koulusatulalla. Ratsastuksen jälkeen, olin siitä varma. Se olisi minun poni. Minun upea, kaunis poni. Lähdimme kotiin, ja kotimatkalla olin niin innoissani siitä. Minulla olisi elämäni kolmas, ikioma poni. Kotona odotti jo Rusina, mutta Rusinakaan ei ollut yhtätärkeä kuin Samppa. 


Seuraavana aamuna, oli hieman sateista. Laitoimme siskoni kanssa Sampalle tämän mukana tulleen punaisen sadeloimen. Kaiken varalta Saara talutti Sampan aitaan, jos se sattuisi riehumaan. Ja niinhän se sitten tekikin. Se pelkäsi lehmiä ylikaiken. Se pomppi ympäri tietä. Saaran piti laittaa naru leuan alle. Sen jälkeen Samppa saatiinkin tarhaan, ja siellä se innoissaan rupesi syömään, ja katseli innoissaan naapurissa olevia laidunkavereitaan.
Se päivä, oli varmaan yksi elämäni onnellisimmista. 



Tuntuu vaikealle ajatella, että siitä on jo viisi vuotta, kun sain tämän ponin, jonka kanssa on kaikki mahtava koettu. Samalla tuntuu että vain viisi vuotta. Se kaikki mitä on koettu, niin paljon, kaikki vain viidessä vuodessa. 

¨

<3

2 kommenttia:

  1. Tuutko kisaamaan/kattomaan koljoskan kansallisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsomaan menossa varmaan molempina päivinä, itse en kisaa, sillä lupasin Samppaa siskolle lainaan.

      Poista